keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Oho! Nollaprosetti tosiaan nousi!


Ei ole pitkää aikaa kulunut, kun pääsin kehumaan triplanollalla. Sivulauseessa mainitsin että "kivakiva, nollaprosentti nousi", mutta tosiaan lauantaina kävimme kisaamassa ne AST Espoon kisat. Kolme starttia ja Anne S. tuomarina. Arvaattehan te miten siellä kävi. TAAS TRIPLANOLLA! Siis aivan uskomatonta. Nyt en osaa sanoa minkä piikkiin tämä laitetaan kun tällaisia "tilastovirheitä" on päässyt tapahtumaan. Pohditaanpa sitä alla. Nollakunto on nyt kova. Ei tuo ohjaus kovin elegantilta näytä, mutta perusohjaamisella pärjää hyvin! Laskin nollaprosentin hieman pidemmälle välille ja 15 viimeistä starttia sisältää 11 nollaa tehden 73%. Tästä pidemmälle kun lähdetään laskemaan niin nollaprosentti romahtaa, eli unohdetaan ne ;)

Mistä nämä nollat nyt sitten johtuu?
  • Ensimmäiseksi "syyksi" ilmoitan että viimeisimmät radat joista olemme nollia tehneet, ovat olleet vaikeusasteeltaan normaaleja ja osa jopa helpohkoja. Ei mitään kovin vaikeaa, eli sellaista missä perusohjaamisella pärjää.
  • Toinen on se, että Blitzin perus-esteosaaminen on ihan hyvällä tasolla. Puomilla ei ole aikoihin tullut virhettä, keinulla menee ihan ok, kepit osataan ok ja keppikulmat ovat olleet lempeitä meille. Irtoaminenkin on alkanut sujumaan, eli minun ei ole kovin paljoa tarvinnut sykkiä. Varmaankin tämä Bliin irtoaminen on yksi syy miksi oma ohjaaminen ja radalla liikkuminen on muuttunut rauhallisemman ja laiskemman näköiseksi :D
  • Kolmanneksi syyksi nolliin on asetettu tavoitteemme. Koitan tehdä nollia. Teen Bliin menoa helpottavia ohjausvalintoja. En koita nipistää sekunteja mistään vaan annan Bliin valua ja venyä paikoissa, joissa haluaisin kääntää tiukemmin. Tämä tietty tekee sen ettei kieltovirheitä tule niin herkästi. Maltankohan isommissa kisoissa olla rauhallinen enkä lähde vaatimaan tiukkoja käännöksiä? Koitan! :)
  • Neljänneksi syyksi asetan henkisen asenteen. Tähän edesauttaa edelliset kohdat huomattavasti. En mieti aikaa, sijoituksia, parhaita linjoja koiralle. Mietin vain että miten saadaan "helpoiten" nollia aikaiseksi. Eikä meillä mitään nollapakkoa ole. Olemme keränneet nollia ihan riittämiin, vaikka pariksi vuodeksi eteenpäin ;) Triplanolla ei ole enää mikään mörkö eikä ajatukseen tule enää tuplanollan jälkeen että "tässä me ei olla ikinä onnistuttu"! Blitzin vauhti on riittävä tällä hetkellä, eikä linjoilla ole juurikaan suurta merkitystä. Kivasti tuo silti kääntyy mukaan vaikka annankin hypätä pitkäksi. Kisajännitys tällä hetkellä vähäistä. Kyllä sitä "odottavaa" fiilistä startteihin silti tulee, eli sitä hyvää jännittämistä. Elämä on helppoa?

Mitäs nyt sitten?
Olen tosiaan ollut nyt vähän itsekäskin. Ilmoitin Blitzin Kotkan kisoihin vaikka juoksu on parhaimmillaan päällä. Tämä mahdollisuus on vain sellainen joka kutkuttaa. MM-tuomarin radoille kisaamaan! Vähän jo nyt tekisi mieli alkaa nipistämään tiukempaa suorituskykyä meille, mutta nyt pitää pysyä kovana. Vielä mennään varmoilla radoilla. Katsotaan mitä Italian tuomari on keksinyt radoillensa!
Kesää edelleen odotellaan ja lompakko kevenee kun makselee laivapaikkoja, osallistumismaksuja ja vaunupaikkoja kisoihin. Onneksi maksut alkavat olla voiton puolella ja kohta voi lunastaa työn hedelmää :) Eilen taisi Sagilta tulla mailia EO kisavaatteista ja aika kivan näköinen oli kisatakki jonka tilasin. Toivottavasti ehdin saada sen kesän rientoihin mukaan, idealla lippu korkealle ja näkyville kun Ruotsissa ja Norjassa mennään :D


Tähän vielä ASTn triplanolla. Ohjaamiseen liittyen, tässä vielä selostus miten "helppoa" agility meillä nyt on:
Paikallaan pysyminen startissa (check) -> perusvieminen kakkoselle, ei mitään puoli-valssi-luoksekutsua. -> heitto kakkoshypyn yli, ei ennakoivaa käännöstä, kyllä se sieltä tulee -> spurtti -> takaakierto itseni ympäri pyörien. Ei mitään niisto-sokkareita missä on riskinsä. -> heitto taas hypylle ja kohti keppejä. -> tässä tulee ensimmäinen "virhe". poispäinkäännös tuli myöhässä ja käännös kepeille oli huono. tämän edelle olisi pitänyt ottaa spurtti. -> eli poispäin heitto kepeille ja takaaleikkaus laajalla kaarella keppien toiselle puolelle. -> kepeiltä vienti putken toiseen päähän. -> teknisin ohjaustekniikka tähän väliin: pakkovalssi hypylle. tämä ohjaus voitti muut ja oli siis varmin vaihtoehto meille juuri tähän. -> veto putkeen -> perusvientiä hyppysarjalle, pienellä rytmitysvarmistuksella -> putken toiseen päähän perusvienti -> perushyppy josta seuraavalle hypylle valuva valssi. tässä vaihtoehtona oli tiukka käännös spurtilla ja sokkarilla jota ei siis tehty. valintaan vaikutti juuri tämä "varmat nollat" taktiikka. -> valssin jälkeen spurtilla takaakiertoon, jossa EI tiukkaa vetoa vaan antaa hypätä pitkäksi vaan. -> loppusuora spurtti.
Kyllähän tuo paperillakin vaikuttaa aika helpolta :D Tässä siis videoa alla, ja selostus oli ensimmäiselle radalle:



 

Ei kommentteja: